Paavali Jumppanen

Kuva: Maarit Kytöharju

Yksi ikäpolvensa aktiivisimmista ja kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaispianisteista Paavali Jumppanen heittäytyy mielellään suurten teoskokonaisuuksien esittämiseen. Hän sujahtaa vaivatta Bachin Die Kunst der Fugesta Schönbergin pianokonserttoon ja Brahmsin konsertoista Beethovenin sonaatteihin. Jumppanen on esiintynyt eri puolilla maailmaa lukuisien kuulujen kapellimestarien kanssa, joista mainittakoon David Robertson, Susanna Mälkki, Rafael Payare, Osmo Vänskä, Esa-Pekka Salonen sekä Jaime Martin. Kansainvälisen solistiuransa lisäksi Jumppanen on toiminut mm. Sibelius-Akatemian vierailevana professorina. Hän on toiminut kansainvälisen PianoEspoo-festivaalin sekä Melbournessa sijaitsevan Australian National Academyn taiteellisena johtajana. Lapissa Jumppanen vaikuttaa monitaiteisen Väyläfestivaalin taiteellisen toimikunnan puheenjohtajana sekä vuodesta 2016 alkaen Pianistit Tunturissa -tapahtuman taiteellisena johtajana. Monien levypalkintojen lisäksi Paavali Jumppanen on saanut Jenny ja Antti Wihurin Rahaston tunnustuspalkinnon suomalaisen kulttuurielämän hyväksi tekemästään työstä.